sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Mikä on rodun tulevaisuus ?

Sähköposti on laulanut paljon Convid-19 pandemian aikana, kaikki haluavat nyt koiranpennun. Hienoa, koira on ihana lemmikki. Eurasier on todella ihana nallekarhu ja se on oivallinen lemmikki. Toki eurasier ei ole ihan jokaisen ihmisen koira. Se on omaehtoinen ja luonnikas koira. Se ei tottele sinua kaikissa tilanteissa, se saattaa laittaa korva kiinni ja lähteä tutkimaan lähimaastoa eikä kuuntele sinun kutsumisiasi. 

Rotu on mielestäni aivan ihana, nautin rodun jokaisen yksilön erilaisuudesta, mutta silti haluan vaalia rotutyypillistä varauksellisuutta. Eurasier ei mielestäni kuulu olla ihan jokaisen vastaantulijan syliin punkeva koira. Sen kuuluisi hieman miettiä haluanko nyt oikeasti tavata tuota ihmistä vai en. Sama kun mietin, myös sitä että rotumme alkaa olemaan liian iso. Suomessa alkaa näyttäytymään sellainen kasvatus, että koirista kasvatetaan isoja ja runsaalla turkilla olevia näyttäviä koiria, nämä saattavat menestyä näyttelyissä hyvinkin. Mutta onko se oikeasti se suunta mihin halutaan tämän kauniin, perusterveen rodun kehittyvän? 


Mietin kyllä myös tuota koirien kokoa, miksi halutaan jalostaa koirista isompia ja isompia. Rodussamme on määritelty säkäkorkeudet urokset 52-60 cm, ihanne 56 cm ja nartut 48-56 cm, ihanne 52 cm. Tällä hetkellä tuntuu, että uroksien ihannekoko on 60 cm ja nartut siinä 55 cm. Vähitellenhän tietenkin käy niin että rotu kasvaa isommaksi, jos risteyksissä suositaan enenevässä määrin isoja yhdistelmiä. Samoin kun luonne muuttuu alkuperäisestä hieman varauksellisesta kaikkia syleileväksi halinalleksi, jos jalostuksesta jätetään pois ne hieman varaukselliset koirat.  Varauksellisuus kuuluu mielestäni eurasierin luonteeseen. Varauksellisuus ja arkuus ovat tietenkin ihan eri asiat. Kaksi arkaa koiraa, tuottavat todennäköisesti arkoja jälkeläisiä. 


Luonne, terveys ja rodunomaisuus ovat niitä mitä itse pyrin painottamaan jalostuksessani. Luonteeseen toki vaikuttaa paljon se miten koiraa pidetään sen jälkeen kuin se lähtee kasvattajalta. Koiran perusluonne on tietenkin se mikä se on, mutta jos eurasier pidetään kotona ja sen kanssa ei tehdä asioita saadaan siitä ihan varmasti ylenpalttisen arka tai reaktiivinen.  Kasvattajana mietin paljon yhdistelmien luonteita ja miten rodunomaisia molemmat ovat, mikä ominaisuus voisi täydentää toisen jotakin ominaisuutta paremmin. Toisinaan onnistuu ja toisinaan sitten taas ei onnistu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pennun sosiaalistamisen muistilista

 Koiran pennun sosiaalistamisen muistilista. Olen aikaisemmin jo kirjoittanut mitä tehdä pennun kanssa eri viikoilla ja ne löydät aikaisemmi...