tiistai 22. kesäkuuta 2021

Koiran synnytys

 

Tämä pentue on neljäs pentueeni, jonka synnytyksessä olen mukana. Joka kerta synnytys on yhtä jännittävää. Edellisestä koiran synnytyksestä oli ehtinyt kulumaan jo kolme vuotta, joten sellaiset kuin miten kauan on järkevää odottaa ennen kuin lähtee eläinlääkäriin ja mistä tietää, että synnytyksessä on ongelmia, eivät olleet enää aktiivisessa muistissani. Hieman piti tavailla taas netistä tietoa ja olla yhteydessä muutamaan konkarikasvattajaan. Vaikka muut kasvattajat ovat kaukana ja eivät esim. pääse paikalle niin pelkästään se, että voi pallotella jotakin huolta tai ajatusta toisen kasvattajan kanssa auttaa tosi paljon. Kiitos kasvattaja kavereille tästä huolipallottelusta.


Dea ensikertalainen synnyttäjänä avautumisvaihe kesti noin 36 tuntia. Suolta tyhjennettiin ja oksennettiin. Kun suoli oli kokonaisuudessaan tyhjä, sai Dea hieman levättyä. Seuraava vaihe on työntövaihe, jossa pentuja alkaa syntymään. Tämä on se vaihe jossa kasvattajana olen useasti hieman hermona, että meneekö kaikki hyvin vai tarvitseeko lähteä eläinlääkäriin. Eurasier on sen verran alkukantainen rotu, joten sen kanssa useimmiten synnytykset sujuvat ongelmitta.


Varsinainen työntövaihe kestää joidenkin lähteiden mukaan 2-4 tuntia. No meillä se kesti reilut 8 tuntia. Ensimmäinen pentu syntyi noin 4 tuntia ensimmäisten työntöjen jälkeen. Ja viimeinen pentu syntyi hieman yli 8 tämän vaiheen alkamisesta.


Pennut syntyvät omissa sikiöpusseissaan, joissa on jokaisessa oma istukka. Ensimmäisen pennun syntyessä, autoin emää rikkomalla pennun sikiöpussin ja nostin pennun emän eteen, tämä stimuloi emää siihen, että aloitti hoivaamisen. Pennun nosti tissille emän hetken sitä nuoltua ja katkaistua napanuoran. Seuraavat pennut syntyvät napakassa noin 40 min välein. Viimeinen pentu syntyi useamman tunnin viiveellä edellisestä pennusta.


Koska emme ole käyneet röntgenissä niin ei voi olla täysin varma, että onkohan kaikki pennut jo syntyneet. Tämän kertoo se, että narttu rauhoittuu hoitamaan pentuja. Tämä ei ole kuitenkaan mitenkään varma keino tietää asia, muutama pentu on vielä syntynyt sen jälkeen kun narttu on rauhoittunut, kunnes muutaman tunninkin kuluttua on ponnistanut viimeisen pennun maailmaan. Tumman vihertävä könkkä vuoto on myös yksi merkki siitä, että todennäköisesti synnytys on loppunut. Itse aina tarkkailen vielä suht pitkääkin narttua viimeisen pennun tulemisen jälkeen.



Tärkeää on, että pennut pääsevät tissille ja saavat ternimaitoa itseensä. Ternimaito on tärkeä kaikille vastasyntyneille sen tarjotessa paljon tärkeitä ravinteita. Mistä tietää, että pennut saavat riittävästi maitoa. Silloin pentujen paino nousee, maha näyttää täydeltä tissillä käymisen jälkeen sekä pennut ovat hiljaisia, tyytyväisiä. Dea tuottaa selkeästi runsaasti maitoa, koska pentujen paino on noussut muutamassa päivässä jopa 100 g. Viikon kuluttua syntymästä pentujen paino tulisi olla tuplaantunut syntymäpainosta, ja näin on myös Dean pentujen kohdalla tapahtunut.


Nyt pitää seurailla nartun vointia. Useasti narttu voi synnytyksen jälkeen kehittää kohtutulehduksen, kalkkikrampin tms. Nartun lämpöä pitää seurailla. Muutama päivä korkeaa lämpöä synnytyksen jälkeen on vielä normaalia, mutta jos lämpö ei ala laskemaan on syytä mennä eläinlääkäriin. Nartun kanssa voi tulla ongelmia myös jos se ei saa riittävää ravintoa tai nestettä. Koska useasti nartut syövät synnytyksen yhteydessä pentujen istukat, saavat niistä energiaa ja ne myös stimuloivat maidontuotantoa, saattaa muun ravinnon syöminen jäädä vähälle.


Istukoiden syöminen aiheuttaa kuitenkin myös sen, että emän vatsa menee aivan sekaisin. Jos vatsa menee kovin sekaisin annan itse aina jotakin millä ulostemassa saadaan kiinteytymään, koska voimakkaasti ripuloiva koira on huonovointinen ja nesteet katoavat elimistöstä myös aika nopeasti. Kun koiran nesteytyksessä on ongelmia vaikuttaa se tietenkin suoranaisesti emän maidontuotantoon. Myös emän muuhun vointiin ripulointi vaikuttaa tietenkin suoraan.

Ensimmäinen viikko on tärkeää aikaa seurata hyvinkin tarkkaan pentujen painon kehitystä sekä emän vointia. Kun ensimmäinen viikko on mennyt ja pennut kehittyvät hyvin ja emä ei kehitä itselleen ongelmia, voi kasvattajana hetken huokaista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koiran elämää 2-4 viikkoisena

 Kirjoittelin aikaisemmin pentujen ensimmäisistä 2 viikosta, jatkan nyt kirjoittelua siitä mitä pennut luonani pääsääntöisesti kokevat ennen...