maanantai 28. kesäkuuta 2021

Pentujen elämän ensimmäiset kaksi viikkoa

Pennut syntyvät maailmaan ja emä hoivaa niitä hyvin. Pentujen on äärimmäisen tärkeää saada hyvää emän hoitoa sekä riittävästi emän maitoa. Mikäli emä ei hoida pentuja riittävän hyvin, on hyvä tarkastella onko emän voinnissa jotakin mikä vaikuttaa sen halukkuuteen hoivata pentuja.


Pentujen synnyttyä joskus ihminen tekee ensikertalaiselle emälle hallaa, kun kasvattaja kuivaa pennut hyvin ennen kuin asettaa sen emän tissille. Kun näin tehdään pyyhitään pennusta kaikki se oksitosiini joka tuottaa emän ja pennun välisen siteen ja laukaisee hoivavietin. Parempi vaihtoehto on, että pentu autetaan sikiöpussistaan pois ja annetaan emälle nuoltavaksi. Emä stimuloi pentua ja samalla sen hoivavietti myös aktivoituu.


Pentujen elämän riskialtteinta aikaa on sen elämän ensimmäiset 2 kuukautta. Tutkimusten mukaan tänä aikana kuolee noin 20 % pennuista. Riskialtteinta aikaa tästä on ensimmäiset 2 viikkoa. Mikäli pentuja syntyy runsaasti voi olla, että osa pennuista ei saa ternimaitoa ja näin jäävät vaille tärkeistä ravinteista. Ison pentueen kanssa voi olla riskinä, että pennut eivät saa tarpeeksi ravintoa, jolloin kasvattajalta vaaditaan lisäruokintaa. Kun pennut ovat selvinneet elämänsä ensimmäisestä kahdesta viikosta aloitetaan muutenkin jo pikkuhiljaa muun ravinnon kuin emänmaidon tarjoaminen.


2 viikkoiset pennut


Pennut ensimmäisen kahden viikon aikana eivät kykene säätelemään lämpöään joten on hyvä huolehtia huonetilan lämmöstä. Useimmiten on ongelmana, että huoneen lämpötila on liian matala ja pennut ovat kylmissään jolloin ne hakeutuvat toistensa tai emän läheisyyteen lämmitelläkseen. Minulla on ensimmäistä kertaa pentue joka on tässä pikkupentu vaiheessa Sumeassa harvinaisen äärimmäisen helleaallon aikana. Onneksi minulla on mahdollisuus viilentää asuntoa koneellisesti. Pikku pennut eivät tietenkään pysty myöskään riittävästi viilentämään itseään, läähättäminen ei ole vielä niiden keinovalikossa, joten ympäristö pitäisi olla sopivassa lämpötilassa. Havaitsin tämän itse kun pikkupennut pitivät kovaa ääntä ja liikkuivat pentulaatikossa todella levottomasti. Sain tilaa viilennettyä nopeasti ja pennut rauhoittuivat. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että tilassa ei ole vetoa.

Pikkupennut ensimmäisen kahden viikon aikana eivät juurikaan muuta tee kuin syövät emän tarjoamaan ravintoa sekä nukkuvat. Emä nuolee ja stimuloitsee ulostamaan sekä virtsaamaan. Pikku hiljaa pennut alkavat itsenäisesti virtsaamaan ja ulostamaan. Emä useasti vielä siivoaa näitä pitkäänkin.

Tärkeää on huomata hoivaako emä riittävästi pentuja. Mikäli emän hoivavietti ei aktivoidu myöhemminkään, kannattaa miettiä käyttääkö ko narttua enää uudestaan jalostukseen. Tärkeää on kuitenkin käyttää jalostukseen koiria joilla on hyvät emänvaistot. Eurasier yleisesti hoitaa hyvin pentujaan, on toki joitakin yksilöitä ja linjoja joissa pentujen hoito on vaillinaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koiran elämää 2-4 viikkoisena

 Kirjoittelin aikaisemmin pentujen ensimmäisistä 2 viikosta, jatkan nyt kirjoittelua siitä mitä pennut luonani pääsääntöisesti kokevat ennen...