keskiviikko 25. elokuuta 2021

10-11 viikkoisen pennun kanssa touhuamiseen vinkkejä

 Nyt kun viime viikolla olette tehneet erilaisia asioita, muutamana päivänä on hyvä keskittyä vaan siihen, että pentu lepää vaikka sinä touhuatkin jotakin. 

Rauhoittuminen on myös äärimmäisen tärkeää opettaa pennulle. Mikäli sinulla on tarkoitus, että koiralla on jokin tietty paikka se lepää pääasiallisesti tai haluat opettaa sille oman paikan niin nyt on hyvä aloittaa tämä harjoittelu. 

Myös jos joskus ajattelet matkustavasi tai käytte näyttelyissä, on tarpeen opetella häkissä olemista. Minulla kaikki pennut ovat jo tottuneet häkkiin siten, että minulla on useampi häkki auki ja pennut menevät innokaasti tutkimaan niitä, leikkivät niissä, juoksevat edestakaisin jne. Mikäli pentusi ei ole nähnytkään häkkiä aikaisemmin, on hyvä alkuun vain laittaa häkki auki kotiin johomkin paikkaan johon pentu pääsee tutkimaan sitä rauhassa. Nyt alkuun riittää se, että pentu menee omatoimisesti häkkiin ja vaikka on siellä hetken. 

Seuraava vaihe voi olla se, että alat ruokkia pentua häkkiin, siten siitä tulee kiva paikka olla. Vielä ei tietenkään ovea laiteta kiinni vaan pentu pääsee liikkumaan ulos aina kun se haluaa. Tällä viikolla ei tehdä asian kanssa enempää. 

Mitä muuta sitten kannattaa tehdä ?

Tämän viikon aikana on hyvä käydä katsomassa muita eläimiä. Nyt en tietenkään tarkoita, että pentu päästetään vapaaksi hevosten tai lehmien tai muiden eläinten kanssa laitumelle. Tarkoita, että pennun kanssa mennään lähelle aitaa jonka takana muita eläimiä on. Muut eläimet voivat olla juurikin maatalouden karjaeläimiä tai sitten jotakin muita. 

Pennun on hyvä nähdä erilaisia eläimiä, jotta jos joskus aikuisena näkee esim hevosen tai lehmän, se ei aiheuta isompia tuntemuksia. Se miten tämä tehdään on, että etsitte ensiksi paikan johon voitte pennun kanssa mennä. Lähestytte aluetta ja kun pentu huomaa, yleensä ne pysähtyy ja ihmettelee mitä nuo ovat? niin pysähdytte ja annatte pennun tutkailla rauhassa mitä elikoita nuo ovat. Ja sitten hetken päästä lähestytte aitaa ja nyt vaan huolehditte, että pentu ei mene liian lähelle mahdollisesti sähköaitaa. Pentu saa katsella eläimiä rauhassa hetken ja sitten jatkatte matkaa. Samalla pennulle tulee taas uusi paikka tutuksi sekä ihan uusia hajumaailmoita nenuun

Muuta tekemistä. 

Menkääpä koulun, päiväkodin tms piha-alueen läheisyyteen, se missä lapset liikkuvat riehakkaasti ja äänekkäästi. Seisoskelkaa siinä tovi, jos mahdollista on kiva jos lapset voivat rapsuttaa koiraa. Huolehtikaa näissä tilanteissa aina se, että pennulla on mahdollisuus perääntyä tilanteesta jos se niin haluaa tehdä. On hyvä, että pentua ei paineisteta tilanteissa joita kuitenkin sen elämässä on todennäköisesti edessä. Muita hyviä paikkoja on lentokenttä, siellä on liikkeellä erilaisia vedettäviä matkalaukkuja, kärryjä ym. Myös invalidien palvelukeskusten läheisyys voi olla hyvä paikka tutustua pyörätuoliin sekä erilaisten apuvälineiden käyttäjiin. 

Tee näillä viikoilla joka päivä yksi uusi asia. Nyt on tärkeää saada paljon uusia virikkeitä. Nyt on vielä muutama viikko hyvää sosiaalistamisen aikaa jäljellä, joten nyt kannattaa panostaa runsaasti erilaisiin asioihin. Muista myös tehdä samoja asioita joita teit jo viime viikolla. 

Nyt on hyvä myös lisätä yksi uusi kulkuväline. Pennun tulisi olla käynyt viidessä erilaisessa kulkuvälineessä ensimmäisen 12 viikon aikana. Mieti mitkä viisi kulkuvälinettä on sinun kaupungissa mahdollista ja mieti niiden järjestys. 

Uudet maut

Pennulle on hyvä antaa myös erilaisia makuja maisteltavaksi. Marjat ovat hyviä , kiva olla metsässä jos koirasi nauttii mustikoista myös itse poimien, toki tässä se riski, että koira syö juuri sen sinun puskasi tyhjäksi.  Myös porkkana tai muut juurekset raakana ovat puuhasteltavia. Porkkanaa voi antaa vaikka kokonaisen pennulle ja se voi sitä jyrsiä, osa syö hyvinkin innoissaan porkkanaa ja osa taas ei. 

Tässä nyt muutamia asioita joita tällä viikolla on hyvä tehdä. Ensi viikolla sitten taas uusia juttuja, nauttikaa pentujen kanssa touhuamisesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pennun sosiaalistamisen muistilista

 Koiran pennun sosiaalistamisen muistilista. Olen aikaisemmin jo kirjoittanut mitä tehdä pennun kanssa eri viikoilla ja ne löydät aikaisemmi...