tiistai 14. syyskuuta 2021

Mitä tehdä 13 viikkoisen pennun kanssa ?

No niin nyt pentu on saanut jo ensimmäisen rokotuksensa. Hieman enemmän voitte jo huoletta tehdä, tavata toisia koiria jos ette ole sitä vielä tehnyt. Emän vastustuskyky kyllä kattaa pentua pitkälle sen elämään ja onkin tärkeää että pentu kohtaa tai ainakin näkee erilaisia koiria ja muita eläimiä. Pennun on hyvä myös leikkiä eri rotuisten pentujen kanssa. Tässä kohdin voitkin selvitellä onko paikkakunnallasi pentuleikkikoulua, paikkaa jossa pennut voivat turvallisesti leikkiä keskenään. Selvitä myös jos tällainen pidetään sisällä, minkälainen lattiamateriaali on paikassa. Osassa paikoista on materiaali liian liukasta jotta pennut oikeasti voisivat turvallisesti leikkiä, jos näin on ethän mene tällaiseen paikkaan.


Tee pennun kanssa lisää samoja asioita joita olet jo aikaisemmin tehnyt. Nyt on muutama viikko aikaa vielä tärkeää sosiaalistamisen aikaa. Pennun sosiaalistamisen aika loppuu sen ollessa 16 viikon vanha. Joten tee suunnitelma itsellesi mitä kaikkea haluat pennun kanssa nähdä ja kokea ennen tuota 16 viikon ikää. Viikko 17 -21 ovat viikkoja jolloin pennun kanssa on järkevää vaan tehdä tuttuja asioita, eikä stressata pentua.

Nyt olet varmasti käynyt jo kaikissa 5 eri kulkuvälineessä pentusi kanssa ? Jos et ole vielä käynyt, ota tälle viikolle tavoitteeksi yksi kulkuväline lisää.


Tällä viikolla muuta tekemistä ?


Käy koirasi kanssa jossakin uudessa luonnon paikassa, vaikkapa rannalla. Kokeile kulkea erilaisilla pinnoilla, ritilöillä, betonilla, liukkailla lattiapinnoilla, puupinnoilla jne. Erilaiset sillat ja laiturit ovat myös hyviä käydä kävelemässä ja tutustumassa. Mites kävelytunnelit, oletko jo niissä käynyt ?


Muut eläimet oletteko jo tavannut muita eläimiä ? Lehmiä, lampaita, tai muita kotieläimiä on hyvä tavata turvallisesti. Jos läheisillä on esimerkiksi kissa niin olisi hyvä tavata niitä myös.

Hampaat alkavat vaihtumaan


Nyt alkaa aika jolloin syödään kaikkea mahdollista kun ne hampaat vaihtuvat. Voit löytää pieniä hampaita lattialta, tai et löydä yhtäkään kun ovat "kadonneet" jonnekin. Nyt on erityisen tärkeää, että koiralla on jotakin hyvää purtavaa. Muuten kohteeksi joutuu sinun jalkineesi, tai joku tuolin jalka tms.







Miten estää pentua syömästä huonekaluja?

Kun olet kotona kieltäminen on tietty se juttu, silloin pentu oppii, että no tuota ei saanut syödä. Mikäli et kiellä ei pentu voi sitä tietää, että sitä ei saanutkaan syödä. Kun olet poissa onkin hankalampaa. Useita erilaisia keinoja tähän kuitenkin on. Niitä ovat esim.
1. suojaa huonekalut aitauksella tms
2. rajaa pennulle vain sellainen alue jossa se voi turvallisesti olla kun olet poissa kotoa. Pentue ei saa kuitenkaan häkittää, sillä pitää olla mahdollisuus liikkua.
3. Kokeile erilaisia tököttejä millä estät pentua syömästä huonekaluja. Yleensä vahvat mausteet tai etikka ovat sellaisia jotka estävät pentua syömästä huonekaluja. Meillä toimivimmat ovat olleet ihan tabasco tai sitten etikka-sitruunamehu-cayannepippuri. Tosin viimeinen on aikamoista tököttiä ja saattaa tehdä herkkiin pintoihin jälkiä.
4. erilaiset kaupalliset hus pois suihkeet yms. saattavat tehota. Itse en ole näitä kokeillut, joten en osaa sano kuinka hyvin toimivat.
5. ja tietenkin se, että pennulla on jotakin purtavaa mitä se saa jyrsiä kotona ollessaan.


Nyt eletään herkkiä aikoja ja saattaa tuntua siltä, että ihan hirveästi pitää tehdä. Oikeastaan mitä enemmän teet asioita nyt ja kuljet pennun kanssa erilaisissa paikoissa, erilaisilla pinnoilla, sitä helpompaa sinun ja koirasi elämä tulee olemaan myöhemmin elämässänne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koiran elämää 2-4 viikkoisena

 Kirjoittelin aikaisemmin pentujen ensimmäisistä 2 viikosta, jatkan nyt kirjoittelua siitä mitä pennut luonani pääsääntöisesti kokevat ennen...