tiistai 21. syyskuuta 2021

Top 10 asiaa mitä pennun kanssa tehtäväksi

 Jos olet lukenut blogiani aikaisemmin ja tehnyt sen mukaisesti asioita olet jo pitkään tehnyt asioita, jotta yhteiselämänne olisi tulevaisuudessa helpompaa ja pentu olisi tottunut jo moneen asiaan. Hienoa, koska tämä oikeasti helpottaa elämääsi tulevaisuudessa. Tämä kirjoitus kohdentuu erityisesti pennun viikkoihin 14-16, mutta kaikki nämä asiat ovat tärkeitä koko pennun elämän aikana tehtäviä asioita.

Seuraavat kaksi viikkoa ovat tärkeitä pennun elämässä. Näiden kahden viikon jälkeen tämä herkin aika on ohitse. Koira oppii toki vieläkin tämän jälkeenkin, mutta kaikki oppiminen pohjautuu näihin pennun ensimmäisiin 16 viikon aikana tapahtuneisiin asioihin. Joten jos jokin asia on vielä käymättä niin nyt kannattaa niitä listata ja tehdä.



Asioita joita ehdottomasta kannattaa olla tehtynä


1. tavattu erilaisia ihmisiä, vieraat ihmiset ovat päässeet koskettamaan, silittämään koiraa. 

  • lapsia

  • vanhuksia (apuvälineet käytössä, keppi, rollattoori)

  • pyörätuolissa olevia henkilöitä

  • pyörälijöitä

  • rullalautailijoita

  • muuta kulkuvälinettä käyttäviä ihmisiä (pyörätiellä liikkuvia)



2. käyty ostoskeskuksessa tai paikassa jossa on ohi kulkevia ihmisiä paljon. 


3. käyty kahvilassa/ ravintolassa tms. istuttu ja ihminen on ollut rauhassa paikallaan pennulle oudossa paikassa. 


4. pentu on kävellyt erilaisilla pinnoilla

  • ritilällä (erilaisilla)

  • hiekka, asvaltti, kivetykset, yms erilaiset kävelytie materiaalit

  • liukas kiitävä lattia

  • puinen lattia

  • liukas laattalattia

  • portaat (erilaiset, avoimet, kivi, liukkaat, puu yms) 


5. sillat, laiturit, tunnelit yms erilaiset paikat joissa liikutaan ja ovat pennun näkökulmasta erilaisia alustan liikkuvuuden ja tilan kaikuvuuden vuoksi


6. pentu on matkustanut kanssanne viidessä eri kulkuvälineessä


7. jos tulette matkustamaan koiran kanssa, on hyvä, että pentu on matkustanut vieraaseen paikkaan ja yöpynyt muualla kuin kotonaan vähintään yhden yön.


8. pentu on tavannut erilaisia koiria, kissoja, muita eläimiä.



9. olette pennun kanssa käyneet metsässä, pennun ollessa vapaana. Pentu on päässyt juoksemaan erilaisessa maastossa. Olet opettanut sille luokse tulon.


10. olet opettanut pennulle yksinoloa.


Kaikki nämä tuottavat sinulle myöhemmin helpompaa elämää koirasi kanssa. Kaikkia asioita on hyvä tehdä vielä tämän herkkyysajan jälkeenkin.


Lisäksi tietenkin on tärkeää, että olet opettanut pennulle kotona rauhoittumista sekä niitä asioita joita sinä haluat koiran aikuisena teillä tekevän. Koiran harjaus, kynsien leikkaus ja muut hoitotoimet ovat huomattavasti helpompia kun pentu on totutettu niihin ja niitä on tehty riittävästi pennun saadessa niistä myös palkkaa kun se toimii hyvin.


Muista, että 17-21 viikkoisena koiralle tulee ns mörkökausi joka tuo ihan uusia haasteita pennun elämään. Uudet asiat ovat pelottavia ja sen takia nuo viikot on hyvä rauhoittaa ihan normaaliin arkeen pennun kanssa eikä suunnitella niihin mitään erityisen uutta tai haastavaa tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koiran elämää 2-4 viikkoisena

 Kirjoittelin aikaisemmin pentujen ensimmäisistä 2 viikosta, jatkan nyt kirjoittelua siitä mitä pennut luonani pääsääntöisesti kokevat ennen...