Viimeksi
kirjoittelin nartun valintaan liittyviä asioita. Nyt ajattelin
kirjoittaa uroksen valintaan liittyvistä asioista. Tai ehkä
oikeammin yhdistelmän valintaan liittyvistä asioista.
Terveys
Useasti lähden tutkimaan ensiksi tutkittuja uroksia
jalostustietojärjestelmästä. Tuolla ei tietenkään näy kaikki
tulokset, mutta lonkat, kyynärät, polvet ja silmätulokset näkyvät
sieltä. Kun on tiedossa mitä narttua käytän niin se tietty myös.
jonkin verran rajaa sitä minkälaisia terveystuloksia pitää
uroksella vähintään olla. Mikäli nartullani on vaikkapa B-lonkat
niin mieluusti katselen A-lonkkaista urosta. Tietenkään se, että
uroksella on A tulos ei yksinään riitä vaan pitää tutkia sukua
pidemmälle myös sisarusten tulokset ovat tärkeitä tutkia.
Kun on löytynyt uros joka on riittävän eri
sukuinen sekä omaa riittävät julkiset terveystulokset. Aloitan
tutkimaan koiran muita terveystuloksia. Onko verikokeita otettu ja
ovatko ne vielä voimassa olevia. Verikokeet kun eivät ole pitkään
ns voimassa, suositus on että niitä otettaisiin vuosittain. Itse
koen täysin terveen koiran kohdalla joiden verikokeiden jatkuvasti
ottamisen hieman liioitteluksi. Verikokeiden kustannukset vuosittain
otettuna nousevat aika korkeaksi varsinkin jos koiria on useampi kuin
yksi. Mutta ennen jalostukseen käyttämistä on kuitenkin koiran
terveystilanne tärkeää tutkia.
Lonkat, kyynärät, polvet, silmät, kilpirauhasen
vajaatoiminnan verikokeet sekä haiman vajaatoiminnan verikokeet,
nämä ovat niitä tutkimuksia joita eurasierilta otetaan ennen
jalostukseen käyttöä. PEVISA vaatii ainoastaan silmät ja lonkat
tutkittavaksi, muut ovat kerhon suosittelemia tutkimuksia.
Vaikka molemmat vanhemmat ovat terveitä ja
sukurasituksia ei vaikuttaisi olevan runsaasti kummankaan suvussa, ei
se siltikään takaa sitä, että pennut olisivat satavarmasti
terveitä. Terveys on aina tavoite, mutta sitä ei voi taata vaikka
sen eteen tehdään töitä.
Luonne
Luonne on tietenkin yksi tärkeistä valintakriteereistä. Ensiksi
mietin aina tietenkin minkä luonteinen on oma narttuni. Jos narttu
on kovin varauksellinen niin pyrin käyttämään urosta joka on
avoin ja itsevarma. Ajatuksena on kuitenkin aina se, että luonteet
täydentäisivät toinen toisiaan. Toki jos on kovin erilaiset
luonteet molemmilla vanhemmilla se ei tietenkään takaa sitä, että
kaikilla pennuilla olisi niiden kombinaationluonne. Mikäli kuitenkin
yhdistää kaksi hyvin varauksellista koiraa on todennäköisyys,
että saa varauksellisia koiria. Varauksellisuus eurasierissa on
mielestäni ok, mutta arkuus ei taas ole hyvä luonteenpiirre. Aina
ei tunnuta ymmärtävän näiden kahden eroa. Arka koira pelkää ja
ahdistuu uusissa tilanteissa, mutta varauksellinen koira miettii
tilannetta hetken ja sitten toimii oman aikataulunsa mukaisesti.
Ulkomuoto
Seuraavaksi mietin, koirien ulkomuotoa. Tärkeää on miettiä
koirien kokoa.. Minkä kokoinen on narttu ja mikä on rodun
ihannekoko. Kun narttu on keskivaiheilla rodun nartun ihannetta niin
ei tarvitse ihan hirmuisesti miettiä minkä kokoista urosta voi
käyttää. Pienikokoisen nartun kanssa on hyvä käyttää hieman
vankempaa sekä isompaa urosta. Tällöin pentujen koko ei pienene
mutta ei myöskään muodostu liian isoksi. Tämän hetkinen tendensi
tuntuu olevan usealla kasvattajalla isomman ja karvaisemman koiran
kasvattaminen. Nämä voivat olla näyttävämpi näyttelyissä ja
näinollen ovat voittoisampia kuin rodun alkuperä maassa Saksassa
tai keski-Euroopassa kasvatettavien rotumääritelmän mukaisesti
optimaalisen kokoiset eurasierit. Kuitenkin tämä linja johtaa
vääjäämättä siihen, että urokset kasvavat liian suuriksi
eivätkä täytä täten rotumääritelmän maksimi säkäkorkeutta.
Karva on tietenkin yksi tärkeimmistä koiran ulkomuotoon
vaikuttavista tekijöistä. Kahta hyvin vahvan turkkia omaavaa koiraa
en mielelläni yhdistä, koska todennäköisesti tuloksena on ns
karvahirviö. Runsas turkkisuutta pitää toki tutkailla pidemmältä
sukutaulussa ja molemmin puolin. Takana olevat koirat vaikuttavat
perintöön, joten pitää miettiä pidempään mitä suvuissa
vaikuttaisi olevan. Ainahan sitä tietoa ei ole saatavilla
riittävästi, tämä koskee useasti ulkomaisia uroksia, vanhemmista
on tietoa mutta välttämättä ei sen pidemmälle sukua.
Ulkomuodossa on tietenkin tärkeää myös miettiä kummankin
koirien kulmauksia. Kulmaukset vaikuttavat ulkomuotoon mutta
tietenkin myös koiran terveyteen. Rakenne on tärkeä
valintakriteeri, koska liian suorat polvikulmaukset vaikeuttavat
koiran elämää huomattavasti sekä altistavat koiraa erilaisille
luuston sairauksille.
Ulkomuodossa on tietenkin paljon muitakin asioita mietittävänä
kuin turkki ja kulmaukset. Koira kokonaisuudessaan on tärkeää
huomioida kun miettii ulkomuotoa. Rodunomaisuus on tärkeää, mutta
aina ei tietenkään voi tietää mitä se yhdistelmä tarkkaan
tuottaa. Ulkomuoto on kuitenkin niitä asioita jotka on helpoimpia
korjata koiranjalostuksessa. Muutamassa sukupolvessa saa jonkin
itseään häiritsevän piirteen häivytettyä pois
jalostuskoiristaan. Itseään häiritsevillä piirteillä tarkoitan,
esim jotakin pientä piirrettä vaikka isoja korvia, tällaisella ei
ole koiran elämän kannalta merkitystä.
Ikä
Mietittävä minkä ikäisenä koiria käytetään. Tästä
kirjoitinkin jo nartun osalta. Hyvä on myös pohtia tätä uroksen
osalta. Aina olisi hyvä käyttää uroksia, jotka ovat hieman
vanhempia kuin 1,5 vuotisia. Riski erilaisista sairauksista kasvaa
isommaksi kun käytetään nuoria koiria. Tämä siksi, että kaikki
sairaudet eivät puhkea ennen kuin koira on vanhempi. Kilpirauhasen
vajaatoiminta puhkeaa harvoin nuorella koiralla ja ei myöskään näy
tietenkään vielä verikokeissa. Toisinaan on vaikeaa löytää
urosta ja silloin tulee käytettyä nuorta urosta. Pääasiallinen
pyrkimys on kuitenkin käyttää urosta joka ei olisi ns liian nuori.
Kun uros on esim yli 5 vuotias se olisi mitä todennäköisimmin jo
saanut oireita erilaisista sairauksista jos olisi sairastumassa, tai
ainakin ne voisivat jo näkyä verikokeissa.
Kun kaikki nämä eri liikkuvat osat osuvat kohdalleen pitäisi
saada yhteys uroksen omistajaan ja sopia astutukseen liittyviä
asioita. Joskus käy niin, että löydät täydellisen urosehdokkaan,
mutta omistaja ei ole halukas antamaan urosta käyttöösi. Kun
löytyy yhteistyöhaluinen urosehdokkaan omistaja voidaan jäädä
odottamaan rauhassa nartun juoksuja ja toivoa, että ns tärppipäivinä
on hyvin mahdollista matkustaa.